Kirjoittaja Kauko Niemi, hauva.com, päätoimittaja
Puhutaan paljon siitä, että koiranhankinnassa tehdään perustavaa laatua olevia virheitä valittaessa väärä rotu.
Toki tämäkin on keskeisen tärkeä osa prosessia, mutta vielä tärkeämpää on lähteä koiramaailmaan oikealla asenteella.
Hauvakouluttajalle on tullut tähän mennessä satoja kysymyksiä. Valitettavasti kaikkiin ei millään pystytä vastaamaan. Olen lukenut kuitenkin kaikki kysymykset ja väistämättä tulee sellainen voimakas tunne, että liian usein ollaan liikkeellä väärällä asenteella.
Koira on luontokappale, jonka ymmärrys ja ajatuksenjuoksu ovat jotain aivan muuta kuin ihmisen. Ja tässä kohtaa ihmisen on vain annettava viisaampana periksi, nähtävä omaa napaa kauemmaksi ja hyväksyttävä erilaiset toimintamallit.
Väärällä asenteella stressaantuvat kumpikin osapuoli, sekä koira että ihminen.
Ranskassa tulee tiettyjen koirarotujen hankkijoille pakolliseksi koiratodistus. Todistus siitä että on omaksunut perusasiat koiran käyttäytymisestä. Oikeastaan tällainen koulu pitäisi olla pakollinen kaikille koiran hankkijoille rodusta riippumatta.
Koirakouluttajat tietävät hyvin, että vähintään yhtä tärkeää, kuin kouluttaa koiraa, on kouluttaa omistajaa. Heillä vain olemassa oleva asiasuhde rajoittaa sanomisen vapautta.
Toivoisin näkeväni, toistaiseksi vapaaehtoisuuden pohjalta, että järjestettäisiin asennekoulutusta, missä koiran hankintaa harkitsevat saisivat konkreettisen käsityksen koiran ja ihmisen välisestä käyttäytymiseroista. Koulutus/kurssitus, joka tapahtuisi ennen kuin mitään rotuvalintoja on tehty.
Esimerkiksi Helsingin työväenopisto järjestää melkein mitä tahansa koulutusta, mutta hakusanalla koira, opiston nettipalvelu ei anna yhtään kurssia.
Odottelen, että ainakin koirakouluttajat tarjoaisivat koulutusta ennen koiraa. Silloin on helpompi muokata omistajan asennetta oikeaan suuntaan, kun ei voi syyttää tyhmää koiraa.
Veikkaan, että myös lukemalla ajatuksella kaikki Camilla Ketosen tähän asti julkaistut vastaukset sivultamme, saat monta ahaa elämystä ja ymmärrystä miksi koiran kanssa on ollut niin vaikeaa. Älä kuitenkaan harrasta pikalukua, vaan analysoi miksi näin pitäisi toimia. Pian huomaat, että useimpien ongelmien taustalla on samantyyppisiä ratkaisuja. Ja useimmiten ne ovat ihmisen väärät luulot koiran luonteesta ja käyttäytymisestä.
Aiempia blogeja:











